Vuorilta ja mereltä – makujen huipulle
Suola on eittämättä yksi luonnon suurimmista lahjoista. Meidän etsintämme parhaan suolan löytämiseksi on vienyt meidät joillekin maapallon dramaattisimmista paikoista. Ja se oli kaiken arvoista – sillä jokaisella Falksalt-perheen jäsenellä on oma ainutlaatuinen luonteensa ja persoonallisuutensa.
MERISUOLA
Merisuolamme tulee Välimereltä. On itse asiassa niin, että suurin osa maailman suolasta löytyy meristä – ja suolan kerääminen merestä on ollut ihmisen taito jo muinaisista ajoista lähtien.
Merisuolan valmistamiseksi johdetaan vettä niin kutsuttuihin suola-altaisiin, jotka ovat matalia altaiden ja lampien kaltaisia alueita. Näissä altaissa vesi haihtuu hitaasti auringon lämmön ja tuulen voimasta. Kun vesi on haihtunut tarpeeksi, luonnon prosessit astuvat esiin ja suolakiteet alkavat muodostua. Tämä johtuu siitä, ettei vettä enää ole riittävästi pitämään suolaa liuenneena. Lopulta veden pinnalle muodostuu suolakuori – silloin suola on valmis korjattavaksi! Sadonkorjuun jälkeen suola puhdistetaan, kuivataan ja lajitellaan eri kokoihin.
Ruotsissa vain länsirannikolla meri on tarpeeksi suolaista, jotta suolan tuotanto voisi olla mahdollista. Mutta kylmä ilmastomme tekee tehokkaan tuotannon mahdottomaksi – meiltä puuttuu yksinkertaisesti tarpeeksi aurinkoa ja lämpöä haihdutukseen. Toisin on Etelä-Euroopassa, jossa merisuolaa tuotetaan runsaasti.
Tiesitkö, että kaikki maapallon suola on lähtöisin meristä? Jopa se suola, joka on varastoitunut kallioihin, on itse asiassa muinaisten, kuivuneiden merien jäänne – kerros kerrokselta kivettynyttä meriperintöä.
VUORISUOLA
Jo yli 200 miljoonaa vuotta sitten muodostuivat monet niistä suolakerrostumista, joita löytyy Euroopan kallioperästä ja joista vuorisuolamme louhitaan.
Vuorisuola koostuu muinaisten merien jäännöksistä, jotka ovat kuivuneet ja jättäneet jälkeensä kerroksia suolaa. Ajan myötä nämä kerrostumat ovat kasaantuneet suolavarannoiksi mannerlaattojen liikkeiden seurauksena, kun maankuori on ”poimuttunut” ja vuorijonoja on syntynyt. Suolakerrostumat voivat ulottua satojen metrien syvyyteen ja kattaa laajoja alueita ympäri maailmaa. Ruotsissa ei ole vuorisuolaa, mutta niin lähellä kuin Tanskassa sitä louhitaan kallioperästä. Louhinta tapahtuu poraamalla, räjäyttämällä tai irrottamalla suolapalasia kallioista. Kaivokset sijaitsevat 100–1500 metrin syvyydessä, ja ne voivat koostua kilometrien pituisista tunneliverkostoista. Louhitut suolalohkareet murskataan tai jauhetaan ja lajitellaan eri raekokoihin ennen pakkaamista.
Geologisten olosuhteiden mukaan vuorisuola voi esiintyä monissa eri väreissä. Useimmiten se on valkoista tai väritöntä, mutta mineraalit ja hivenaineet voivat värjätä kristallit kauniisiin sävyihin – punaiseen, siniseen, keltaiseen tai harmaaseen, muutamia esimerkkejä mainitaksemme. Vuorisuolasta käytetään myös nimiä kivisuola ja halitti, joka tulee kreikan sanoista halos (”suola”) ja lithos (”kivi”).
MINERAALISUOLA LUONNOLLISESTI VÄHEMMÄLLÄ NATRIUMLLA
Andien korkeiden huippujen juurelta, Pohjois-Chilessä sijaitsevasta Atacaman aavikosta – maailman kuivimmasta paikasta – löydämme ainutlaatuisen mineraalisuolamme, joka sisältää 35 % vähemmän natriumia kuin tavallinen ruokasuola, täysin luonnollisesti.
Tämä karu maisema kätkee sisäänsä poikkeuksellisen aarteen – valtavan luonnollisen vesivarannon, eräänlaisen maanalaisen ”meren”, joka on täynnä mineraaleja. Kun vesi on nostettu maan pinnalle, suola uutetaan perinteisin merisuolamenetelmin: vesi johdetaan mataliin altaisiin (ns. saliineihin), joissa auringon kuumuus ja kuivat aavikkotuulet saavat sen haihtumaan. Tämän luonnollisen prosessin aikana tapahtuu jotakin erityistä. Veden haihtuessa muodostuvat mineraalisuolalle ominaiset kristallit.
Kun suola lopulta kuivuu ja on valmis korjattavaksi, sisältää jokainen suolakide vain 65 % natriumkloridia sekä 30 % kaliumkloridia. Tämä ainutlaatuinen koostumus antaa vähäsuolaisen tuotteen, joka kuitenkin maistuu aivan kuten tavallinen ruokasuola.
SORMISUOLA
Sormisuola on erityinen suolalaji, jota voi esiintyä luonnossa tai valmistaa eri menetelmillä. Näiden kiehtovien ja haurasten hiutaleiden synty perustuu suolan luonnolliseen käyttäytymiseen. Natriumkloridi kiteytyy nimittäin kuution muotoon. Kun kiteellä on optimaalisissa olosuhteissa mahdollisuus kasvaa liuenneesta muodosta, kasvu etenee eri nopeuksilla kiteen tasaisilla pinnoilla ja reunoilla. Tämän seurauksena voi syntyä upeita kiteitä pyramidien tai onttojen kuutioiden muodossa. Riippuen siitä, kuinka pitkään kiteet saavat kasvaa, hiutaleet voivat vaihdella kooltaan pienistä useiden senttimetrien kokoisiin. Kiteet ovat hauraita ja ohuita, minkä vuoksi ne helposti murtuvat – kiteytymisen aikana, sadonkorjuussa tai pakkauksen yhteydessä. Jos katsot sormisuola tarkemmin, voit nähdä kiteitä eri kehitysvaiheissa – toiset täydellisempiä, toiset hieman murtuneita!
Sormisuolassa on usein korkea kosteuspitoisuus ja intensiivinen suolaisuus. Sitä arvostetaan ennen kaikkea sen tuoman rapeuden vuoksi – se lisää ruokailukokemukseen uudenlaisen aistillisen ulottuvuuden. Hauras sormisuola antaa pieniä makupurkauksia, kun hiutaleet miellyttävästi murskautuvat suussa. Tämän vuoksi se sopii erinomaisesti käytettäväksi ripottelusuolana, kun halutaan tuoda esiin selkeää, tarkkarajaista suolaisuutta – ainutlaatuinen kokemus, joka voi kohottaa monenlaisten raaka-aineiden ja ruokien makuelämyksen uusiin korkeuksiin.
HIMALAJANSUOLA
Suosittu suolalaji, jota kutsutaan Himalajansuolaksi, on erityisen mineraalirikasta vuorisuolaa, jota louhitaan satoja miljoonia vuosia vanhoista suolakerrostumista. Himalajansuolan tunnusomaisin piirre on sen kaunis väri – se koostuu kristalleista, jotka vaihtelevat eri sävyissä ja voimakkuuksissa. Värit vaihtelevat hennon vaaleanpunaisesta, lähes läpikuultavasta, persikan sävyihin ja aina syvän verenpunaiseen asti – todellinen ilo silmälle.
Miksi Himalajansuola on vaaleanpunaista?
Väri johtuu kristallien luonnollisesta koostumuksesta, joka sisältää useita mineraaleja ja hivenaineita. Noin 97–98 % himalajansuolasta on natriumkloridia, mutta se sisältää myös muun muassa magnesiumia, kaliumia ja kalsiumia sekä rautaa – joka on pääsyy sen hienostuneeseen väriin. Mineraalipitoisuus antaa suolalle myös miedon ja aromaattisen maun. Karkea Himalajansuola sopii erinomaisesti murskattavaksi suolamyllyssä tai huhmareessa, jolloin voi nauttia epäsäännöllisten kristallien kauneudesta. Myös hienojakoista Himalajansuolaa käytetään monipuolisesti sekä ruoanlaitossa että erilaisten jälkiruokien valmistuksessa.
Vaaleanpunaista suolaa louhitaan Punjabin maakunnassa Pohjois-Pakistanissa. Alueella sijaitsevat Salt Range -vuoret, joissa on useita maanalaisia suolakaivoksia. Näistä tunnetuin on Khewran kaivos, jota pidetään maailman toiseksi suurimpana suolakaivoksena. Vaikka nimi antaa toisenlaisen vaikutelman, louhinta tapahtuu itse asiassa noin 300 kilometrin päässä Himalajan vuoristosta. Tarinan mukaan Aleksanteri Suuri löysi suolakerrostuman jo vuonna 326 eaa., mutta lähteiden mukaan suolaa on saatettu hyödyntää alueelta jo tätäkin aikaisemmin.
VAKUUMISUOLA
Se, mitä moni kutsuu pöytäsuolaksi tai ruokasuolaksi, on yleensä niin kutsuttua vakuumisuolaa – yksi kaikkein puhtaimmista suolalajeista. Kyseessä on eräänlainen jalostettu vuorisuola, ja nimi kertoo jo vihjeen sen valmistustavasta.
Suolan talteen ottamiseksi pumpataan puhdasta vettä syvälle kallioiden suolakerrostumiin. Vesi liuottaa kallioon varastoituneen suolan, ja suolaliuos pumpataan takaisin maan pinnalle. Seuraavassa vaiheessa liuos puhdistetaan mineraaleista ja epäpuhtauksista, minkä jälkeen se keitetään alipaineessa (vakuumissa) erityisissä säiliöissä. Veden haihtuessa suolakiteet alkavat muodostua. Kun kaikki vesi on poistunut, jäljelle jää vain erittäin kuivaa suolaa, jonka natriumkloridipitoisuus on lähes 100 % – pitoisuus, jota ei luonnosta löydy. Näin syntyy vakuumisuola, joka lopuksi murskataan tai rummussa pyöräytetään haluttuun muotoon ja karkeuteen. Vakuumisuolaa on saatavana sekä hienona että karkeana, ja sen korkean puhtausasteen ansiosta sitä käytetään laajasti elintarviketeollisuudessa.
Tiesitkö?
Koska kaikki kosteus poistetaan valmistusprosessin aikana, vakuumisuola on “janoista”! Se imee mielellään kosteutta ympäristöstään, mikä saa kiteet helposti paakkuuntumaan. Siksi suolaan lisätään joskus pieniä määriä paakkuuntumisenestoaineita, jotta se olisi helppo ripotella ja kaataa.